Aloitan blogini itselleni todella tutulla henkilöllä, nimittäin humanistihistorioitsija Flavio Biondolla. Tein kyseisen humanistin historiateoksesta pro gradu -työni ja jatkan samalla suunnalla myös väitöskirjan kohdalla. Italian renessanssin suurista nimistä puhuttaessa moni historiaan viimeksi koulussa perehtynyt osaa nimetä vain Leonardo da Vincin ja Michelangelon. Nämäkin tunnetaan erityisesti taiteen kautta. Harva osaa nimetä renessanssin muiden alojen merkittäviä henkilöitä, kuten kirjailijoita, historioitsijoita ja poliitikkoja. Jos joku tuntee kuuluisimmat renessanssihumanistit, kuten Leonardo Brunin, Poggio Bracciolinin tai Lorenzo Vallan, jää Biondo mitä todennäköisimmin mainitsematta. Tarkoitukseni onkin nyt valaista kaikkia kiinnostuneita tästä hyvin mielenkiintoisesta ja merkittävästä humanistista.
Nuoruus
Biondo syntyi Forlìssa Romagnan maakunnassa Pohjois-Italiassa vuonna 1392. Nuoruutensa hän vietti Cremonassa, jossa hän harjaantui ajankuvan mukaisesti grammatiikassa, runoudessa ja retoriikassa. Vuonna 1420 Biondon ollessa 28-vuotias, hän tapasi arvostetun humanisti Guarino Veronalaisen (1374–1460), joka oli myöhemmin tunnettu erityisesti työskentelystään kreikankielisten käsikirjoitusten ja kreikan kielen opettamisen parissa. Tuntuu oudolta, että vaikka Biondolla oli tällainen ystävä ei hän koskaan itse oppinut hallitsemaan kreikan kieltä. Siitä huolimatta heistä tuli Guarinon kanssa elinikäiset ystävät.
Ura
Koulutusvuosiensa jälkeen Biondo työskenteli usean Pohjois-Italian kaupungin hallinnossa. Näihin kuuluivat esimerkiksi Vicenza, Bergamo ja Brescia. Hän ystävystyi erityisesti venetsialaisen Francesco Barbaron (1390–1454) kanssa. Kyseinen humanisti ja diplomaatti auttoi myöhemmin Biondoa itse saamaan Venetsian kaupungin kansalaisuuden.
Moni luokittelee Biondon lähtökohtaisesti paavin ja kirkkovaltion työntekijäksi. Tämä ei ole kaukaa haettua, sillä Biondo työskenteli melkein yhtäjaksoisesti 29 vuotta elämästään Pietarin seuraajien alaisuudessa. Näin ajateltuna Biondon uran voidaan katsoa todella alkaneeksi vuonna 1433 kun hän ryhtyi paavin kuurian notaariksi paavi Eugenius IV:n (paavina 1431–1447) alaisuudessa.
Kuitenkin olisi harhaanjohtavaa väittää Biondoa pelkästään paavin passiiviseksi kirjuriksi. Kuten aiemmin mainittiin, Biondolla oli nuoruudestaan kokemusta myös siviilihallinnosta ja diplomaattisista tehtävistä eri kaupunkien välillä. Tämä ei loppunut paavien alaisuudessa vaan Biondolle uskottiin monia diplomaattitehtäviä paavin kuurian edustajana. Hän piti yllä suhteita Pohjois-Italian kaupunkeihin ja esimerkiksi neuvotteli onnistuneesti rauhasta kirkkovaltion ja Milanon herttuan Francesco Sforzan (1401–1466) kanssa. Biondon diplomaattisuhteet ylettyivät Englantiin asti, jonka kuninkaaseen paavi halusi pitää hyvät välit.
Biondo oli hyvin lojaali venetsialaista paavi Eugenius IV:tä kohtaan, ja kun vuonna 1434 paavi joutui pakenemaan Roomasta vihaisten kaupunkilaisten vuoksi, seurasi Biondo hänen perässään. Eugenius palkitsi Biondon uskollisuuden nimittämällä hänet paavin kuurian sihteeriksi vuonna 1434 ja paavin kirjeiden laatijaksi vuonna 1436. Paavin kuuria siis siirtyi Roomasta Firenzeen, jossa Biondon onnistui lyöttäytyä aikansa kuuluisimpien humanistien seuraan. Näihin kuuluivat esimerkiksi Leonardo Bruni, Poggio Bracciolini, Leon Battista Alberti ja Ambrogio Traversari. Bruni (n.1370–1444) tunnetaan erityisesti Firenzen kansan historian kirjoittamisesta ja useista kreikankielisten teosten kääntämisestä latinan kielelle. Häntä pidetään myös yhtenä historian periodijaon (antiikki-keskiaika-uusi aika) luojana, jota Biondo käytti ja jalosti eteenpäin edelleen omissa teoksissaan. Biondo kytkeytyi siis tuolloin kiinteästi osaksi Firenzen humanistiverkostoa, joka auttoi häntä suuresti tulevaisuudessa.
Yhden Biondon uran huippuhetkistä voidaan sanoa tapahtuneen 6. heinäkuuta 1439, jolloin läntisen ja itäisen kirkon johtajat allekirjoittivat Yhtenäisyyden bullan (Laetentur Caeli), joka ainakin hetkellisesti sovitti kirkkojen väliset erimielisyydet. Sopimus oli Ferrara-Firenzen kirkolliskokouksen (1431–1449) kohokohta, jota Biondo oli ollut keskeisesti järjestämässä. Sopimuksen allekirjoittivat paavin ja läntisen kirkon johtajien lisäksi Konstantinopolin patriarkka, idän kirkon johtajat ja jopa Konstantinopolin keisarikunnan keisari Johannes VIII Palaiologos (keisarina 1425–1448). Näiden lisäksi Flavio Biondo, ainoana paavin kuurian maallikkojäsenistä, pisti oman puumerkkinsä sopimukseen osapuolten väliin.
Palattuaan Roomaan paavin kanssa vuonna 1443, Biondo ehti toimia kuuriassa muutaman vuoden, kunnes Eugenius IV:n kuoleman jälkeen uusi paavi, Nikolaus V (paavina 1447–1455), erotti Biondon sihteerin tehtävistä. Syy tähän on epäselvä, mutta jo vuonna 1453 hän sai palata kuurian työntekijäksi. Biondo työskenteli loppuelämänsä useiden paavien alaisuudessa, kunnes kuoli Roomassa 4. heinäkuuta 1463. Hänet on haudattu Roomaan Capitolium-kukkulalle Santa Maria in Aracoeli -kirkon pääoven ulkopuolelle.
Teokset
Flavio Biondo tunnetaan parhaiten antikvaarisista ja historiankirjoituksellisista teoksistaan. Näihin kuuluivat keskeisimpinä Roma Instaurata, Italia Illustrata, Roma Triumphans ja Historiarum ab inclinatione Romanorum imperii decades. Näiden lisäksi hän perehtyi filologiaan ja latinan kieleen, josta hän kirjoitti ensimmäisen teoksensa De verbis romanae locutionis vuonna 1435. Biondo kirjoitti myös useita ylistyspuheita Euroopan hallitsijoille, tarkoituksenaan saada tukea paavin haluamalle uudelle ristiretkelle vapauttamaan juuri valloitettu Konstantinopoli osmaanien hallusta. Näihin kuuluivat muun muassa Ad Petrum de Campo Fregoso illustrem Genuae ducem, Ad Alphonsum Aragonensem de expeditione in Turchos ja Oratio coram serenissimo imperatore Frederico et Alphonso Aragonum rege.
Kuitenkin eniten hän syventyi antiikin rakennuksiin ja kirjoituksiin. Roma Instaurata (1446) tarjoaa topografisen katsauksen antiikin Rooman kaupunkikuvaan, sen rakennuksiin, temppeleihin ja muureihin. Italia Illustrata (1453) pyrkii suunnilleen samaan, mutta koko Italian laajuudella. Hän kuvaa tarkasti myös Italian maantiedettä. Roma Triumphans (1459) taas kuvaa systemaattisesti antiikin Rooman ihmisten julkista ja yksityistä elämää.
Kaikkein laajin ja kunnianhimoisin Biondon teos oli kuitenkin Historiarum ab inclinatione Romanorum imperii decades (1453) lyhyesti pelkkä Decades. Nimi tarkoittaa Rooman keisarikunnan heikentymisen jälkeistä historiaa, ja se kattaakin pääpiirteissään ajanjakson Rooman ryöstöstä vuodesta 410 Biondon omaan aikaan vuoteen 1442. Ehkä hieman tajuamattaan Biondo siis kirjoitti yhden ensimmäisistä keskiajan historioista. Hän itse ei tosin käytä termiä keskiaika. Joka tapauksessa hän loi pohjan Rooman rappiota käsittelevälle historiankirjoitukselle, jolle esimerkiksi historioitsija Edward Gibbon 1700-luvulla loi oman teoksensa The History of the Decline and Fall of the Roman Empire.
Flavio Biondo oli monelta osin merkittävä henkilö 1400-luvun Italiassa, etenkin Roomassa paavin kuuriassa. Myöhemmät uuden ajan historioitsijat hyödynsivät Biondon teoksia, ja hän antoi vaikutteita etenkin Italia Illustrata -teoksen kaltaisille maantieteellisille kokonaiskatsauksille. Nykytutkijat ovat huomanneet Biondon merkittävyyden ja itse pyrin myös tekemään parhaani lisätäkseni tietoutta tästä monille tuntemattomasta humanistista.
Käytetyt lähteet
Fubini, Riccardo, ‘Biondo, Flavio’. Dizionario biografico degli Italiani, eds. G. Pignatelli et al., 10. Roma: Istituto della Enciclopedia Italiana, 1968, 536-559.
Hay, Denys. 1988. ‘Flavio Biondo and the Middle Ages’. Renaissance Essays, 35–66. London: Bloomsbury Publishing.
Mazzocco, Angelo & Laureys, Marc. eds. 2016. A New Sense of the Past: The Scholarship of Biondo Flavio (1392-1463). Supplementa Humanistica Lovaniensia 39. Leuven: Leuven University Press.
Nogara, Bartolomeo. 1927. Scritti inediti e rari di Biondi Flavio. Studi e testi 48. Tipografia poliglotta Vaticana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti