26/11/2021

Väärennösten todentaminen 1400-luvulla: Lorenzo Valla ja Konstantinuksen lahjoitus


Deus te perdat, improbissime mortalium, qui sermonem barbarum attribuis saeculo erudito!

Tuhotkoon Jumala sinut, sinä kuolevaisista kieroutunein, joka tuot barbaarisen puhetavan oppineisuuden aikaan!

Lorenzo Valla —

Väärennökset ovat historialle tyypillisiä. On paljon helpompaa ja kätevämpää luoda oma versio jostain dokumentista ja väittää, että näin tämä henkilö ajatteli, kuin etsiä oikeiden lähteiden joukosta viitteitä, josko kyseinen historiallinen henkilö olisi oikeasti sitä mieltä. Varsinkin valtapolitiikassa väärennökset ovat yleisiä. Ne ovat osa historiapolitiikkaa, tapa kirjoittaa menneisyys uusiksi niin, että se sopii paremmin omaan narratiiviin. Niillä saatettiin yrittää kaapata oikeus johonkin maa-alueeseen tai muuttaa perimysjärjestystä itselleen mieluisaksi. 

Rafaelin maalaus Konstantinuksen lahjoituksesta

Eittämättä yksi historian kuuluisimmista väärennöksistä on niin kutsuttu Konstantinuksen Lahjoitus (dokumentti latinaksi). Se oli dokumentti, joka oli väitetysti laadittu 300-luvulla. Kyseisessä dokumentissa Rooman keisari Konstantinus Suuri (keisarina 306–337), ensimmäinen kristitty keisari, lupasi lahjoittaa kaikki Rooman keisarikunnan läntiset alueet silloiselle paavi Sylvesterille (paavina 314–335) palkkioksi hänen parannettuaan keisarin lepran kourista. Sanomattakin on selvää, että kyseinen dokumentti olisi muuttanut merkittävästi Myöhäis-Antiikin valtatasapainoa Rooman keisarikunnassa. Vaikka ajatus, että Rooman keisari olisi antanut pois puolet valtakunnastaan, kuulostaa nyt naurettavalta, pidettiin dokumenttia pääasiassa aitona koko keskiajan. Katolinen kirkko ja paavi perustivat maallisen valtansa juuri tähän lahjoitukseen kiistellessään vuosisatojen ajan keisarien ja kuninkaiden kanssa siitä, kuuluuko kirkolle maallista valtaa vai ei. Vaikka dokumentin todenperäisyyttä epäiltiin silloin tällöin, vasta 1400-luvulla humanistit alkoivat toden teolla kyseenalaistaa lahjoituksen todenperäisyyttä. Ensimmäinen Konstantinuksen lahjoituksen väärennökseksi todennut oli humanisti Nikolaus Cusanus (1401–1464). Hyvin pian tämän jälkeen oppinut kirkonmies ja humanisti Lorenzo Valla julkaisi vuonna 1440 teoksen De falso credita et ementita Constantini Donatione declamatio, joka löi viimeiset naulat arkkuun ja tyhjentävästi todisti lahjoituksen väärennökseksi. 

 

Lorenzo Valla (n. 1407–1457) oli Roomassa syntynyt humanisti ja kirkonmies, joka oli opiskellut latinan ja kreikan kieltä muun muassa kuuluisan humanistin, Leonardo Brunin, opissa. Epäonnistuttuaan saavuttamaan paavin kuurian sihteerin pestiä, Valla vaelteli Italian hoveissa etsien työtä. Opetettuaan retoriikkaa ja latinaa Paviassa hän päätyi lopulta Aragonin (ja vuodesta 1442 lähtien myös Napolin) kuninkaan, Alfonso V:n (eli 1396–1458), hoviin.

Kun nykyään historian väärennösten löytämiseen on useita apuvälineitä, kuten luonnontieteelliset ajoitusmenetelmät, oli väärennöksen todentaminen vuosisatoja sitten paljon haastavampaa. Siitä huolimatta Vallan argumentit olivat vaikuttavia. Hän perusti kritiikkinsä sekä historiallisiin, että filologisiin perusteluihin. Ensimmäiseksi Valla pureutui Lahjoituksen ongelmallisuuteen logiikan näkökulmasta. Hänen mukaansa Konstantinuksella ei olisi ollut mitään järkeä luopua siitä osasta keisarikuntaa, jonka vuoksi hän oli taistellut ja vuodattanut verta:

”Kysyn siis, eikö vaadi melko typerää mieltä ajatella, että Konstantinus olisi antanut pois keisarikuntansa paremman osan? Enkä edes puhu Roomasta saatikka Italiasta ja muista alueista vaan Galliasta, jossa hän henkilökohtaisesti taisteli, jossa hän oli pitkään ollut ainoa auktoriteetti, johon hän oli kylvänyt valtakuntansa kunnian siemenet! Mies, joka oli sotinut ystäviään ja sukulaisiaan vastaan ottaen heiltä pois vallan hallita, […] joka muisti, että hän ­­— aiempien keisarien tapaan — ei ollut tullut valtaan senaatin ja kansan suostumuksella, vaan sodankäynnillä. Mikä olisi saanut hänet luopumaan kaikesta tästä ja osoittamaan niin julkeaa anteliaisuutta?”

Toiseksi Valla kritisoi muiden historiallisten todisteiden puutetta. Hän puhuu teoksessaan dokumentin väärentäjälle:

”Kerropa, oliko [paavi] Sylvesterillä koskaan omistusoikeutta [Rooman valtakuntaan]? Ja kuka hänet syrjäytti? Hän, jolla ei ole omistusoikeutta, eikä voi todistaa, että tuo oikeus on häneltä riistetty, ei alunperin ole ollutkaan omistusoikeuden hallitsija. Ja jos hän toista väittää, on hän hullu. Näetkö? Todistan näemmä myös hulluutesi. Muussa tapauksessa kerro, kuka syrjäytti paavin [Rooman keisarikunnan hallinnasta]? Oliko se Konstantinus itse, vai hänen poikansa? Vai Julianus tai joku toinen keisari? Anna minulle syrjäyttäjän nimi ja ajankohta, jolloin paavi ensi kerran syrjäytettiin ja milloin seuraavaksi ja sitä seuraavaksi. Syrjäytettiinkö hänet kapinalla ja murhalla, vai ilman? Juonittelivatko kansat häntä vastaan ja kuka näin teki ensimmäisenä? Mitä! Eikö kukaan auttanut häntä [paavia]? Menettikö paavi kaikki alueet heti vai vähitellen? […] Oi, miten mainio tapaus! Kristityt papit, sekä saivat, että menettivät rauhallisesti ja hiljaisesti Rooman keisarikunnan, joka oli koottu niin suurella työllä ja verenvuodatuksella. Kaikki tämä muka tapahtui ilman verenvuodatusta, ilman sotaa tai vastustusta.”

Kuten lainauksista nähdään, käyttää Valla toistoa retorisena keinona saadakseen lukijan ymmärtämään, kuinka monta asiaa tekstissä on pielessä. Humanistin tuskastuminen väärennöksen äärellä näkyy selvästi rivien välistä. Kolmanneksi Valla näyttää toteen Lahjoituksen kieltä tutkimalla, että se ei ole voitu kirjoittaa 300-luvulla. Taaskaan voimasanat eivät jää käyttämättä. Erityisesti Vallaa ärsyttää satraps-sanan [satraappi, eräänlainen kuvernööri] käyttäminen tekstissä. Tuota termiä kun ei käytetty kyseisen aikakauden Roomassa:

[sitaatti Lahjoituksesta] ”Me [Konstantinus], yhdessä kaikkien satraappiemme ja koko Rooman senaatin ja ylhäisön, koko Rooman kirkolle alisteisen kansan kanssa, olemme päättäneet, että […] paaveille […] tulee antaa kaikkien Rooman keisarikunnan maallisten tahojen ylittävä yksinvalta.”

[Vallan kommentti tähän] ”Oi sinä kirottu, sinä rikollinen! Samassa historiateoksessa [Paavi Sylvesterin elämä], jota väität käyttäväsi lähteenä, sanotaan, että pitkään yksikään senaattorisuvun jäsen ei suostunut kääntymään kristinuskoon, ja että köyhät piti lahjoa kastetaviksi. Ja nyt väität, että heti ensimmäisinä päivinä senaatti, ylhäisö, satraapit, jo muka kristittyinä keisarin kanssa säätelisivät lakeja Rooman kirkon kunniaksi! Mitä! Miten satraapit tähän liittyvät? Sinä kovakalloinen pölkkypää! Puhuvatko keisarit muka noin; ovatko Rooman määräykset yleensä laadittu noin? Kuka muka on ikinä kuullut mainittavan satraapeista Rooman kokouksissa? Minä en muista lukeneeni koskaan mainintaa Rooman valtakunnan satraapeista tai edes mistään satraapista Rooman provinsseissa. Mutta tämä kaveri puhuu keisarin satraapeista, ja laittaa heidät [tekstissä] ennen senaattia, vaikka kaikki tittelit — myös ne, jotka annettiin keisarille — säädettiin yksin senaatin käskystä, tai yhdessä Rooman kansan kanssa.”

Konstantinopolin mainitsemisen yhtenä patriarkaalisista kaupungeista Valla ei myös sulata:

”Miten ihmeessä voidaan puhua Konstantinopolista yhtenä patriarkaalisista kaupungeista, kun se ei ollut vielä sellainen, eikä piispanistuin, eikä kristitty kaupunki, eikä Konstantinopolin niminen [entinen Byzantium], eikä perustettu, eikä edes vielä suunniteltu?!”

Vallan voi hyvin kuvitella levittelevän käsiään yrittäessään tulkita Lahjoituksen sanoja, jotka tässä vaiheessa tuntuvat jo selvästi ärsyttävän häntä:

[ote Lahjoituksesta] ”Antaen hänelle [paaville] samalla keisarilliset valtikat (imperialia sceptra).”

[Vallan kommentti] ”Oi mikä puhetyyli! Mikä ylevyys! Mikä harmonia! Mitkä ovat nämä keisarilliset valtikat? On olemassa vain yksi valtikka, ei useita; jos tuskin keisari kantoi mitään valtikkaa ollenkaan. Kantaako paavi nyt valtikkaa kädessään? Miksei anneta hänelle saman tien miekka, kypärä ja keihäs?”

Viimeistään kohdatessaan puhtaan epäklassisen termin banna (sotalippu), tuntuu Valla menettävän malttinsa:

[ote Lahjoituksesta] ”Ja samaan aikaan kaikki standardit [signa] ja sotaliput [banna]…”

[Vallan kommentti] ”Mitä sana banna saattaa tarkoittaa, siitä minulla ei ole mitään hajua. Tuhotkoon Jumala sinut, sinä kuolevaisista kieroutunein, joka tuot barbaarisen puhetavan oppineisuuden aikaan!”

Voisin jatkaa esimerkkejä loputtomasti, sillä Vallan kritiikki jatkuu vielä kymmeniä sivuja, mutta uskon, että nämä riittävät osoittamaan hänen viestinsä: Konstantinuksen Lahjoitusta ei olisi voitu tehdä 300-luvulla, koska se sisältää monia kielellisiä ja kulttuurisia seikkoja, jotka ilmestyivät vasta paljon myöhemmin. Hän ajoitti dokumentin 700-luvulle, jolloin kirkkovaltio sai ensimmäiset maalliset omistuksensa frankkien kuninkaalta Pipin Pieneltä (kuninkaana 751–768). Tuohon ajankohtaan sopi selvästi tuottaa väärennös, joka ilmentäisi kirkon aiempaa oikeutta maalliseen valtaan.

Lopuksi sanottakoon, että Lorenzo Valla ei suinkaan kirjoittanut kritiikkiään puhtaasta ärtymyksestä tai hyvästä tahdostaan. Tuolloin hän palveli Aragonin ja Napolin kuningas Alfonso V:a, joka oli sodan partaalla Rooman silloisen paavin, Eugenius IV:n kanssa. Konstantinuksen Lahjoituksen romuttaminen toimi siis pääasiassa keinona heikentää paavin valtaa Italiassa, jotta Alfonso olisi saanut eteläisen osan niemimaasta paremmin hallintaansa. Kritiikki oli ilmeisen tehokas, sillä Valla joutui puolustamaan teostaan kirkon inkvisition edessä. Tämän jälkeen teos katosi melkein sadaksi vuodeksi, kunnes reformaation aikana sen suosio kasvoi katolisvastaisuuden ja painotaidon myötä. Valla itse kutsuttiin työskentelemään jo muutaman vuoden päästä kritiikin kirjoittamisesta Eugenius IV:n seuraajan, paavi Nikolaus V:n, kuuriaan.

Käytetyt lähteet:

https://history.hanover.edu/texts/vallatc.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Väärennösten todentaminen 1400-luvulla: Lorenzo Valla ja Konstantinuksen lahjoitus

Deus te perdat, improbissime mortalium, qui sermonem barbarum attribuis saeculo erudito! Tuhotkoon Jumala sinut, sinä kuolevaisista kierou...