Vlad III Dracula (1431–1476) – Mies myytin takana

Pyhäinpäivän kunniaksi päätin kirjoittaa henkilöstä, jonka jokainen kauhuelokuvia ja -kirjallisuutta seurannut tietää: Draculasta. Moni tuntee Bram Stokerin 1800-luvun lopun version vampyyrista nimeltä kreivi Dracula. Harvempi sen sijaan tietää, että tälle fiktiiviselle henkilölle on historiallinen esikuva 1400-luvulta. Hänet tunnettiin nimellä Vlad III Seivästäjä. Jo lisänimi antaa hänelle julman ja pelottavan maineen, josta eittämättä Stoker ammensi osia omassa luomuksessaan. Vlad Seivästäjän henkilö kärsii kuitenkin historian painolastista, jossa huhut ja mustamaalaaminen ovat peittäneet aidon Draculan melkein kokonaan. Aionkin tässä tarkastella Draculaa juuri historiallisena henkilönä ja selittää syitä hänen pelottavaan maineeseensa.

Kuka oli Dracula?

Vlad III syntyi noin vuonna 1431. Hänen isänsä oli Valakian ruhtinas, Vlad II Dracul. Valakia sijaitsee nykyisessä Romaniassa, ja sen rajoina toimi lännessä, etelässä ja idässä Tonava-joki ja pohjoisessa Karpaattien vuoristo. 1400-luvun alussa se kuului Unkarin kuningaskuntaan, mutta siirtyi vuosikymmenten kuluessa Osmanivaltakunnan vasallivaltioksi. Vlad II sai lisänimensä Dracul liityttyään Lohikäärmeen ritarikuntaan. Se oli vuonna 1408 keisari Sigismundin perustama kristillinen ritarikunta, jonka tarkoituksena oli estää islamin leviäminen Eurooppaan. Käytännössä tämä tarkoitti Osmanivaltakunnan laajentumisen estämistä. Ritarikuntaan kuului monia ylhäisiä Saksasta ja Italiasta. Dracul tarkoitti siis kirjaimellisesti lohikäärmettä. Dracula tarkoitti puolestaan Lohikäärmeen poika. Se ei siis koskaan viitannut vampyyreihin tai julmuuksiin vaan merkitsi ainoastaan yhteyttä kristilliseen ritarikuntaan.

Valakian ruhtinaskunta. Lähde: Wikimedia Commons.

Draculasta ei kuitenkaan tullut heti isänsä seuraajaa Valakian ruhtinaana, sillä hän joutui pitkäksi aikaa poliittiseksi vangiksi. Vlad II oli osmanien edetessä Balkanilla luvannut Valakian heidän vasallivaltiokseen, ja ruhtinas lupasi maksaa suuren summan rahaa, mikäli Osmanivaltakunnan sulttaani Murad II (1404–1451) säästäisi ruhtinaskunnan ryöstelyltä. Tämä järkytti monia, sillä Vlad II oli yhä Lohikäärmeen ritarikunnan jäsen ja näin vannonut vastustavansa osmanien etenemistä. Sulttaani ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään rahalahjaan vaan vaati myös 500 nuorta poikaa palvelemaan sulttaanin yksityisarmeijassa, mukaan lukien Vladin kaksi nuorempaa poikaa Vlad III Dracula ja Radu. Dracula oli tuolloin noin 12-vuotias ja veljensä vielä nuorempi. Teon tarkoituksena oli estää Vlad II:a koskaan kapinoimasta sulttaania vastaan. Dracula viettikin lopun nuoruudestaan sulttaanin hovissa. Hän oli panttivanki kuitenkin vain nimeltään, sillä hovissa hän oppi matematiikkaa, aristoteelista logiikkaa ja turkin kieltä. Siitä huolimatta Dracula ei koskaan oppinut arvostamaan osmaneja, joita hän loppujen lopuksi piti vangitsijoinaan.

Julma tyranni vai oikeudenmukainen hallitsija?

Aikuisena Dracula hallitsi Valakian ruhtinaskuntaa kolmesti. Hän joutui jatkuvasti tasapainoilemaan ulkopolitiikassaan Unkarin kuninkaan ja Osmanivaltakunnan sulttaanin välillä. Lisäksi Vlad joutui jatkuvasti sisäpoliittisten uhkien kohteeksi, kun vihamieliset Valakian ylhäisön jäsenet yrittivät syöstä hänet vallasta. Näin kävi juuri Draculan ensimmäisen lyhyen hallintakauden päätteeksi. Vlad III oli noussut väkivalloin Valakian ruhtinaaksi 1448 osmanien tuella. Osmanit olivat koulineet Draculasta nukkehallitsijaa jo pitkään hänen ollessa panttivankina sulttaanin hovissa. Sulttaani toivoi, että ’aivopesty’ Vlad toimisi puskurina ja huoltoalueena hyökkäyksessä Unkarin kuningaskuntaa vastaan. Vladin ensimmäinen hallintakausi jäi kuitenkin lyhyeksi ja hän joutui pakenemaan kilpailevan ylhäissuvun kaapattua vallan. Dracula vietti vuosia maanpaossa, kunnes viimein vuonna 1456 hänen onnistui nousta uudelleen valtaistuimelle.

Draculan toinen hallituskausi oli pisin (kuusi vuotta 1456–1462) ja tuolta ajalta kumpuavat ensimmäiset huhut hänen raakuudestaan. Tarkastellaan niitä hetki. Kuten aikaisemmin mainitsin, Valakian poliittinen kenttä oli hyvin pirstaleinen ja usein alemmat virkamiehet ja hovin jäsenet pettivät ruhtinaansa, mikäli hän ei miellyttänyt. Vlad III Dracula pyrki tekemään tästä lopun. Hän tapatti julkisesti ja usein julmalla tavalla korruptoituneita virkamiehiä ja petturuudesta tuomittuja alamaisiaan, ja antoi näin varoittavan esimerkin muille juonittelijoille. Draculan lempimestaamistapa oli seivästäminen, ja tästä hänet tunnetaan myös lisänimellä Vlad Seivästäjä. On huomattava kuitenkin, että tätä lisänimeä aletiin käyttää vasta hänen kuolemansa jälkeen. Myös kansan suussa hänen tapansa seivästää ihmisiä sai ehkä liiankin suuret mittasuhteet, eikä kaikkia tarinoita kannata uskoa suoraan. Historiallisissa lähteissä Vladin seivästämisestä puhutaan kuitenkin niin usein, että voidaan luottavaisesti sanoa hänen harrastaneen sitä säännöllisesti. Tämä ei kuitenkaan ole todiste Vladin itsensä julmuudesta.

Seivästäminen oli ollut yleinen mestaamistapa jo vuosisatoja. Etenkin Osmanivaltakunnassa sitä oli käytetty pitkään ja arvellaan, että Dracula oppikin tämän mestaustavan palvellessaan sulttaanin armeijassa. Seivästäminen oli myös tuttua Unkarin kuningaskunnassa ja muualla Euroopassa. Täten Draculan into seivästää oli pikemminkin aikakauden normi, kuin merkki henkilön erityisestä julmuudesta.

Draculan julmuus näyttää selvästi riippuvan siitä, mistä lähteestä hänestä etsitään tietoa. Vihamiehille hän oli julma ja verenhimoinen, mutta omille kansalaisilleen Valakiassa Vlad näyttäytyi yhteiskuntarauhaa edistävänä voimana. Aikalaiset kuvaavat Draculaa älykkääksi, tiukaksi ja oikeudenmukaiseksi. Tämä viimeinen piirre saattoi lisätä Vladin julmaa mainetta, sillä hän oli hyvin ankara lainrikkojia kohtaan. Varkaudesta hän antoi kuolemantuomion, usein seivästämällä. Ankarista rankaisutoimenpiteistä seurasi, että Valakiassa rikollisuus, ainakin tavallista kansalaista kohtaan, väheni Draculan hallinta-aikana. Ihmisillä oli siis syy kannattaa ruhtinastaan ja nämä aikalaiskertomukset ovat todennäköisesti luotettavimpia lähteitä Vladin elämästä. Toki niitäkään ei pidä ottaa täysin totena, sillä niissä paistaa myös positiivinen propaganda.

Turkkilaisten kauhu

Toinen syy siihen, että Dracula nähtiin julmana ja verenhimoisena liittyy hänen ulkopolitiikkaansa. Tullessaan valtaan 1456 hän ei ollut enää läheskään niin uskollinen osmaneille kuin he toivoivat. Pikemminkin Vlad pyrki erottautumaan sekä Unkarin, että Osmanivaltakunnan valtapolitiikasta ja pitämään oman ruhtinaskuntansa kansalaiset turvassa. Tämä ei sopinut osmaneille ollenkaan, sillä Valakia oli vielä nimellisesti sulttaanin vasallivaltio. Uusi sulttaani, Mehmet II Valloittaja (1432–1481), koki Draculan uppiniskaisuuden oman arvovaltansa murentajana ja päätti valloittaa ruhtinaskunnan. Vlad ja Mehmet tunsivat toisensa hyvin, sillä molemmat olivat varttuneet aikuisiksi Mehmetin isän, Murad II:n, hovissa. Pelissä saattoi siis olla henkilökohtainenkin kauna hallitsijoiden välillä.

Dracula kuitenkin iski ensin. Hänen armeijansa oli huomattavasti pienempi kuin osmanien ja tiesi, ettei voinut vastustaa heitä kauaa pitkässä sodassa. Niinpä Dracula ylitti itse joukkoineen Tonavan ja alkoi järjestelmällisesti tuhota ja ryöstellä rajaseutua. Hän antoi käskyn tappaa kaikki ei-valakialaiset ja polttaa kaikki kylät ja pellot. Arviot kuolleista vaihtelevat 10 000 ja 30 000 välillä. Kyseessä oli siis massamurhaa lähentelevä tapahtuma. Syyt tähän julmaan tapahtumaan olivat hyvin käytännölliset. Dracula pyrki luomaan oman valtakuntansa ja Osmanivaltakunnan väliin kuolleen alueen, jota osmanit eivät olisi voineet käyttää huoltoalueena hyökätessään Tonavan yli Valakiaan. Myös psykologinen pelotevaikutus oli läsnä. Dracula näytti sulttaanille, että ei kavahtanut verenvuodatusta, mikäli osmanit hyökkäisivät. Jos Draculan julmuudesta täytyy löytää edes yksi todiste, tämä siviilejä vastaan tehty hyökkäys oli yksi. Sitä tosin harvoin mainitaan muissa kuin turkkilaisissa lähteissä.

Mehmet II reagoi tähän kokoamalla miltei yhtä suuren armeijan, jolla hän oli vallannut Konstantinopolin muutama vuotta aiemmin ja ylitti Tonavan tarkoituksenaan marssia suoraan Draculan pääkaupunkiin Targovisteen, ja panna hänet päiviltä. Suuren armeijan kanssa eteneminen oli kuitenkin hidasta ja Vlad perääntyi hallitusti pääkaupunkiaan kohti käyttäen poltetun maan taktiikkaa. Näin sulttaanin armeijalla oli vaikeuksia löytää syötävää. Dracula oli taitava komentaja ja hyvin lahjakas strategisessa päättelyssä. Draculan pelottava maine johtuikin osittain hänen sotataidostaan, sillä monet tarinat ovat peräisin juuri hänen vihollisiltaan osmaneilta. Kauhua herättivät erityisesti kaksi seuraavaa tapahtumaa.

Kun osmanit olivat saavuttaneet Draculan pääkaupungin, he leiriytyivät yöksi aloittaakseen piirityksen aamulla. Dracula käytti tätä hyödykseen ja hyökkäsi pimeyden turvin joukkojensa kanssa osmanileirin kimppuun. Tarkoituksena ei ollut voittaa koko armeijaa vaan Vlad halusi murhata sulttaani Mehmet II:n ja hänen ylimmät kenraalinsa. Tämä olisi johtanut paniikkiin turkkilaisten armeijassa ja johtanut jopa armeijan pakenemiseen. Vlad ei onnistunut yrityksessään, vaikka jotkut lähteet mainitsevat hänen onnistuneen haavoittamaan sulttaania. Joka tapauksessa yöllinen väijytyshyökkäys järkytti varmasti osmaneja, ja selviytyjät levittivät kauhutarinoita tapahtuneesta kotiin palattuaan. Osa näistä tarinoista on todennäköisesti innoittanut Stokerin Draculan vampyyrimäistä luonnetta.

Yllätyshyökkäys ei onnistunut hajottamaan osmanien armeijaa ja koottuaan joukkonsa, he suuntasivat pääkaupunkiin. Mutta Targoviste oli yllättävästi hylätty, ja Dracula oli perääntynyt joukkoineen vuoristoon. Painajaisia osmaneille aiheutti kuitenkin näky heidän saapuessaan kaupungin edustalle. Aikalaishistorioitsija Laonikos Chalkokondyles kirjoitti asiasta näin:

”Sulttaanin armeija saapui alueelle, joka oli täynnä seivästettyjä. Se oli kilometrin leveä ja yli kaksi kilometriä pitkä. Siellä oli suuria seipäitä, joihin oli turkkilaistan ja sulttaanin hämmästykseksi lävistetty noin 20 000 miestä, naista ja lasta. Sulttaani sanoi kauhuissaan, ettei ollut mahdollista viedä valtakuntaa mieheltä, joka oli tehnyt näin suuria tekoja ja jolla oli niin pirullinen ymmärrys siitä, kuinka hallita valtakuntaansa ja alamaisiaan.” ­­– Historiat 9.104

Seivästettyjen määrää on varmasti liioiteltu, mutta psykologinen sodankäynti teki selvästi tehtävänsä. Seivästetyt olivat ilmeisesti turkkilaisia sotilaita ja vakoojia, mutta herää kysymys, keitä naiset ja lapset olivat. On mahdollista, että osmanit värittivät tapahtumaa lisäten seivästettyjen joukkoon viattomia, korostaakseen Draculan julmuutta. Joka tapauksessa sulttaanin armeija perääntyi tämän tapahtuman jälkeen Valakiasta, ja sulttaani turvautui myöhemmin vaikuttamaan Valakiaan politiikan kautta.

Kauhutarinat myivät jo 1400-luvulla

Torjuttuaan osmanien armeijan, Vlad III Dracula meni Unkarin kuninkaan Matias Corvinuksen (1443–1490) puheille. Hänen tarkoituksenaan oli pyytää sota-apua taistelussa osmaneja vastaan. Dracula oli menettämässä valtakuntansa ylhäisön tuen, jotka olivat alkaneet kannattaa Vladin veljeä, osmaneille uskollista Radua, Valakian valtaistuimelle. Kuningas Matias ei kuitenkaan ollut kiinnostunut auttamaan Vladia, vaan pidätytti tämän vuoden 1462 lopussa. Virallisesti Draculaa syytettiin veljeilystä Osmanivaltakunnan kanssa tarkoituksena valloittaa Unkari, mutta näiden lähteiden katsotaan olleen tekaistuja. Oli Matias Corvinuksen syy vangita Dracula mikä hyvänsä, vietti hän joka tapauksessa seuraavat 13 vuotta eriasteisessa vankeudessa, joka ilmeisesti oli käytännössä kotiarestiin verrattavaa. Tästä ajasta ei ole säilynyt juurikaan luotettavia aikalaislähteitä. Draculan maine kuitenkin lähti lentoon juuri tuolloin.

Kolmas ja eittämättä merkittävin syy Draculan julmaan maineeseen olikin hänen vankeutensa aikana levinneet saksankieliset pamfletit, jotka maalasivat kuvan julmasta ja verta janoavasta hallitsijasta Unkarin kuninkaan vankilassa. Näistä pamfleteista vanhin on säilynyt vuodelta 1488, jossa on myös varhaisin kuva Draculasta. Muiden kopioiden määrästä päätellen pamfletit olivat hyvin suosittuja ympäri Eurooppaa ja etenkin ylhäisten keskuudessa. Pamfleteissa oli koottuna useita tarinoita Draculasta, siitä mitä hän teki vankeutensa aikana ja kuinka hän oli aikaisemmin hallinnut alamaisiaan. Päävire kaikissa tarinoissa on sama äärimmäisyyksiin menevä kuvaus Draculan verenhimosta ja julmista teoista.

Varhaisin kuva Draculasta vuodelta 1488. Lähde: BSB/ 4 Inc.s.a. 697, 2.

Eräässä tarinassa esimerkiksi Draculaa syytettiin erään rahvaan naisen saattamisesta raskaaksi. Todistaakseen väitteen vääräksi Dracula viilsi kaikkien nähden naisen vatsan auki ja esitteli kaikille tyhjää kohtua. Nainen tietenkin kuoli siihen paikkaan. Tämä tarina, kuten monet muutkin, ovat todennäköisesti keksittyjä, mutta monissa tarinoissa näkyy silti häivähdys Vladin todellisesta julmuudesta. Hän rankaisi lainrikkojia ankarasti ja jopa julmasti, ei sietänyt pettureita valtakunnassaan ja käytti väkivaltaa pelotteena sodankäynnissä.

Saksankieliset pamfletit edustivat aikansa kuuminta trendiä kauhutarinoiden saralla. Ne olivat aikansa splatter-kirjallisuutta, joissa reviteltiin verellä ja kauheilla teoilla. Tekstit olivat erityisen suosittuja läntisessä Euroopassa, kuten Ranskassa ja Saksassa, jossa itäinen Eurooppa oli aina näyttäytynyt mystisenä ja takapajuisena paikkana, jossa verenhimoiset hallitsijat pitivät kansaa pelolla otteessaan. 1400-luvulla Osmanivaltakunnan leviäminen idästä Eurooppaan tuki entisestään tätä käsitystä.

Vlad III Dracula kuoli lopulta vuonna 1476 päästyään kolmannen kerran valtaan, mutta hävittyään taistelussa Osmanivaltakuntaa vastaan. Draculan maineesta kertoo myös se, että osmanisotilaat irrottivat Draculan pään taistelukentällä ja lähettivät sen sulttaanille todisteena ruhtinaan kuolemasta. Sulttaani kierrätti päätä seipään nokassa ympäri Konstantinopolia juhlien pitkäaikaisen vastustajansa kuolemaa. Vuosia myöhemmin eräs turkkilainen historioitsija kuvasi tapahtumaa ja käytti Vladista nimeä seivästäjäruhtinas. Lempinimi tarttui heti ja legenda oli syntynyt.

Vlad III Dracula oli aikaansa nähden tavanomaisen julma hallitsija, eikä olisi varmaan koskaan erottunut muista aikakauden ruhtinaista pelkästään sen vuoksi. Merkittävän Draculasta kuitenkin tekee hänen luja luonteensa ja taitavat sodankäyntitaitonsa. Vastustaessaan yläluokan kapinapyrkimyksiä hänen onnistui vakauttaa valtakunta sisäisesti ainakin hetkellisesti. Sama pätee hänen tiukkaan oikeustajuunsa. Vastustamalla aikansa poliittista jättiläistä eli Osmanivaltakuntaa, Dracula viivästytti valtakunnan leviämistä Eurooppaan useilla vuosilla, toimien puskurina Euroopan ja osmanien välissä. Viimeiseksi voin sanoa, että Dracula on julman maineensa ansainnut, mutta perustukoon se historiallisiin tapahtumiin, eikä suinkaan kauhutarinoihin.

Käytetyt lähteet

Vlad the Impaler: A Captivating Guide to How Vlad III Dracula Became One of the Most Crucial Rulers of Wallachia and His Impact on the History of Romania. (2020)

R. T. McNally & R. R. Florescu (1989), Dracula, Prince of Many Faces: His Life and His Times. New York: Hachette Book Group.